AR, eli Augmented reality, on lisättyä todellisuutta, joka on mullistanut näkemystämme siitä, miten todellisuuteemme saa digitaalisia kerroksia teknologiaa hyödyntäen. AR:n ja sen monipuoliset mahdollisuudet Suomen kamaralla tarjoaa helsinkiläinen Arilyn, jonka toimiston uumenissa herätetään henkiin yhtä jos toisenlaista virtuaalista sisältöä. 

Arilyn on kerännyt maailmanlaajuista huomiota voittamiensa palkintojen ja kunniamainintojen ansiosta. Arilynin CEO Emmi Jouslehto nimettiiin Nordic Female Entrepreneur -tapahtumassa keväällä 2018 vuoden pohjoismaiseksi naisyrittäjksi. Lisäksi Arilyn on niittänyt mainetta vuoden 2018 Slush Tokyossa.

Keskustelimme Arilynin Business Development Directorin, Katri Kantoniemen kanssa Hehkun ja Arilynin yhteistyöstä. Kantoniemen pääsääntöisiä vastuualueita ovat myynti, liiketoiminnan kehittäminen sekä jälleenmyyntiverkoston kasvattaminen.

Kiihtynyt asiakasvirta kaipaa arvoisensa sisällön

Saavumme Arilynin rauhalliselle toimistolle ja pysähdymme kuuntelemaan hiljaisuutta. Katri Kantoniemi kuittaa, että kyllä menoa yleensä riittää, satuimme vaan saapumaan toimistolle tyynenä hetkenä. Hetkellinen tyyni ihmetyttää, sillä Arilynin nimi tuntuu tulevan vastaan joka puolella – mediasovellusteknologiapiireissä vahvasti noteerattu Arilyn puskee suomalaista digiosaamista maailmalle tuhat lasissa.

Arilynin kiihtynyt asiakasvirta sai yrityksen hakeutumaan Hehkun pakeille. Arilyn toivoi apua asiakasryhmien hahmottamiseen ja uusien verkkosivujen sisältöjen rakentamiseen. Arilyn koki, että heidän asiakaskuntansa on poikkeuksellisen laaja ja verkkosivujen tulisi vastata tähän haasteeseen.

Ostajapersoonien avulla kohti vetovoimaisia verkkosivuja

Hehku järjesti Arilynille ostajapersooniin ja ostopolkuihin keskittyvän työpajojen sarjan. Hehkun lähestymistapa sai arilynilaiset miettimään asiakasprofiileita nyt ja jatkossa. Kantoniemi kertoo, että myös tulevaisuuden asiakasprofiilit huomioitiin uusien ostajapersoonien luomisessa.

Työpajassa kiteytettiin Arilynin erityisosaamisalueet. Kantoniemi tokaiseekin oivallisesti: ”Nyt tiedämme, kenelle Arilyniä kaiken kaikkiaan tehdään.”

Kantoniemi painottaa työpajojen tärkeyttä Arilynin porukalle: ”Meillä toimistolla on vauhdikas meno. Työpaja pakotti saman pöydän ääreen ajattelemaan nämä asiat.”

Yhteinen näkemys kirkastui

Työpajojen tuloksena syntyi uudet uljaat verkkosivut, jotka ovatkin lisänneet merkittävästi Arilynin verkkosivujen kautta saamien yhteydenottojen määrää! Kantoniemen mukaan sivuille löydetään selvästi paljon paremmin. Kantoniemi laskee yhdeksi uusien verkkosivujen hyödyksi myös ajatusten selkeytymisen:

”Meillä Arilynillä on konkreettisesti kirkastunut yhteinen näkemys siitä, mitä me tarjotaan ja miten lisätystä todellisuudesta viedään viestiä ulospäin.”

New call-to-action