Visuaalisuus sisältömarkkinoinnissa

Sisältömarkkinoinnissa puhutaan aivan liian vähän visuaalisesta sisällöstä. Ei tarvitse olla suurikaan oraakkeli ennustaakseen, että visuaalisen sisällön, kuten kuvien, infograafien ja videoiden merkitys ainoastaan jatkaa kasvamistaan tulevina vuosina. Sen puolesta puhuvat mobiililaitteiden merkityksen kasvu,  ihmisten alati heikkenevä keskittymiskyky sekä se, että sosiaalisen median kanavista kovinta kasvua on nähtävissä nimenomaan visuaaliseen sisältöön pohjautuvissa some-kanavissa, kuten YouTubessa, Instagramissa, Pinterestissä ja Snapchatissä.

Read More


Videon käyttö markkinoinnissa ja asiakaspalvelussa – 6 askelta menestykseen

Liikkuvan kuvan hyödyntäminen on ollut digitaalisen markkinoinnin sekä asiakaspalvelun trendien kärjessä jo pitkään. Teknologian kehittyminen on tuonut ratkaisut kaikkien ulottuville. Videon tehokkuus sekä hyvät kokemukset ovat jalkauttaneet kiinnostusta kaiken tasoisille yrityksille. Lukuisilla toimialoilla kanavat ovat jo aktiivisessa käytössä, mutta merkittävä osa ominaisuuksista on edelleen hyödyntämättä. Tässä artikkelissa kerrotaan miksi video on tärkeä työkalu ja miten sitä tulisi hyödyntää.

Read More


Kuinka videotuotantoja ostetaan?

Videot kasvattavat jatkuvasti suosiotaan osana yritysten sisältömarkkinoinnin työkalupakkia. Eikä ihme. Niiden käyttöä tukevat mm. seuraavat asiat:

  • Liikkuva kuva tukee ja rikastuttaa muita sisällön muotoja.
  • Videot ja animaatiot toimivat erinomaisina tarinankerronnan välineinä
  • Videoiden avulla pystytään viestimään tehokkaasti ja vaikuttavasti
  • Video on hyvin mobiili-ystävällistä sisältöä. Sitä on helppo kuluttaa millä tahansa laitteella.
  • Video on erinomaista hakukoneen ruokaa
  • Videoiden avulla voidaan tarjota lisäarvoa olemassa oleville asiakkaille, ja toisaalta käyttää uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi.

Liikkuva kuva erottuu helpommin jatkuvasti kasvavasta sisältömerestä ja niiden avulla vaikeatkin asiat pystytään esittämään yksinkertaisesti. Videosisältöä voidaan hyödyntää tehokkaasti asiakaspolun jokaisessa vaiheessa. Videon hyödyt osana sisältömarkkinointia ovat siis kiistattomat, mutta kysymys kuuluukin: mitä kaikkea pitäisi ottaa huomioon, kun videotuotantoja ostetaan.

Read More


Videomainonta – Millaiset mainokset toimivat?

Todennäköisyys sille, että video katsotaan puhelimelta tai tabletilta on suuri – ja se kasvaa jatkuvasti. Ennätykset ovat nimittäin menneet rikki kuluttajien siirtyessä yhä enemmän edellämainituille alustoille, ja samalla myös videoiden katselu on muuttunut. Mobiilivideoiden katseluluvut kasvoivatkin viime vuonna huimasti; älypuhelimella katsottiin videoita 55% enemmän ja tabletilla 48% edelliseen vuoteen verrattuna.

Read More


Paranna sisällön löydettävyyttä YouTubessa – Hakukoneoptimointi videoille

Hakukoneoptimointi on varmastikin jo kaikille tuttu konsepti. Hyvä SEO-strategia varmistaa löydettävyyden hakukoneissa, kuten Googlessa ja hakukonemainonnan (SEM) avulla yritykset pystyvät entisestään parantamaan näkyvyyttään. Vaikka optimointi on useille jo tuttu juttu, samat hakukoneoptimoinnin periaatteet tulisi muistaa myös YouTubessa. Onhan YouTube maailman toiseksi suurin hakukone.

Read More


Sisältösuunnitelma videoille

Yhä useammat yritykset hyödyntävät videosisältöä osana sisältömarkkinointiaan, sillä se rikastuttaa ja tukee muita sisällön muotoja, kuten tekstiä ja kuvaa. Videosisällön avulla voidaan tarjota lisäarvoa jo olemassa oleville asiakkaille, ja toisaalta, kuten Forbes raportoi, se on erinomainen keino uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi.

Muun muassa sosiaalisessa mediassa videosisältö on erinomainen työkalu käyttäjien sitouttamiseen. Videot erottuvat sosiaalisen median sisällöstä ja niiden avulla katsoja saa helposti ja nopeasti käsityksen tuotteesta tai palvelusta. Tekstisisällön lisäksi yritys voi tarjota vaihtoehtoisia keinoja viestiä potentiaalisille asiakkaille muun muassa tuotteista tai palveluista, jotta mahdollisimman laajan kohderyhmän tarpeet otetaan huomioon.

Read More


Videot valtaavat kivijalat – Asiakaskokemuksen parantaminen videoilla

Vierailimme viime vuoden marraskuussa Kaliforniassa tutustumassa videotuotannon ja –markkinoinnin uusiin tuuliin. Yksi trendi näytti nousevan ylitse muiden: videot valtaavat kivijalat!

Miksi näin? Tuotekeskeiset markkinat ovat muuttumassa kohti palvelukeskeisyyttä. Tuotteella kilpaileminen on tulossa yhtä vaikeammaksi, sillä kilpailijoiden on helppo kopioida tekniset elementit. Siksi palveluista on tulossa yhä tärkeämpi kilpailutekijä ja se toimija, joka ymmärtää asiakkaan koko ostopolun ja pystyy parantamaan koko tuotteeseen liittyvää asiakaskokemusta, on vahvoilla.

Read More


Tutkimus: Online-videoita katsotaan yhtä paljon kuin televisiota

Tuoreen tutkimuksen mukaan online-videoita katsotaan maailmanlaajuisesti yhtä paljon kuin televisiota. Adweekin mukaan Millward Brownin tekemässä tutkimuksessa selvitettiin kuluttajien suhtautumista videomainontaan. Tutkimukseen osallistui maailmanlaajuisesti (42 maata) 13 500 henkilöä, jotka omistivat sekä television että älypuhelimen tai tabletin.

Read More


Videomarkkinoinnin kuusi trendiä

Videosisällön julkaiseminen on mahdollista yhä useammassa sosiaalisen median kanavassa. Koska jokaisella kanavalla on kuitenkin eri käyttötarkoitukset ja -motiivit sekä eri käyttäjäryhmät, videosisältöä tulee optimoida jokaiseen kanavaan sopivaksi. Tämän seurauksena eri videosisällön kirjo on monipuolistunut ja helposti törmää erilaisiin sisältöihin aina lyhyistä GIF-pätkistä livelähetyksiin asti.

Read More